Myyjät joutuvat sopeuttamaan hintoja ostajien tarpeisiin sopiviksi.
Asuntomarkkinat ovat tänä vuonna vilkastuneet hieman aiemmasta, mutta uudiskohteita rakennetaan ennätyksellisen vähän.
Samaan aikaan vanhojen asunto-osakkeiden hinnat ja asuntojen myyntimäärä ovat nousussa, kertoo Danske Bank.
Edelleen on ostajan markkinat, sillä tarjontaa on runsaasti.
– Myyntipalstoilla tarjontaa on hyvin paljon. Vaikka kauppa on piristynyt, se ei ole vielä heijastunut hintoihin. Yhä edelleen myyjät sopeuttavat hintapyyntöään ostajien asettamalle tasolle, jotta kaupat pääsevät toteutumaan, arvioi Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juho Keskinen.
Ostajat ovat kuitenkin erittäin varovaisia, vaikka asuntojen hinnat ovat ansiotasoon verrattuna alimmalla tasolla lähes 20 vuoteen.
Uudiskohteita ennätysvähän
Uudiskohteita rakennetaan Suomessa tänä vuonna vähemmän kuin koskaan aikaisemmin.
– Esimerkiksi tänä vuonna valmistuu noin 18 000 asuntoa, mikä on matalin määrä koko maassa, mitä tilastohistoriassa on nähty, Keskinen sanoo.
Määrä on jopa puolet vähemmän kuin viisi vuotta sitten, selviää tilastoista.
Sen sijaan vanhojen asunto-osakkeiden hinnat nousevat hitaasti, ja niitä myös listataan myyntiin enemmän. Kehitys riippuu kuitenkin alueesta ja asunnon koosta.
