Fanien mukaan PMMP:n Olympiastadionin keikka on omaa luokkaansa festivaaleilla tehtyihin esiintymisiin verrattuna.
Pop-rock-yhtye PMMP esiintyi Olympiastadionilla perjantaina 23. elokuuta. Yhtye nähdään Olympiastadionilla myös tänään lauantaina 24. elokuuta.

Vuonna 2013 uransa lopettaneet Paula Vesala ja Mira Luoti ilmoittivat PMMP:n paluusta syyskuussa 2023, ja tuolloin kerrottiin yhtyeen esiintyvän Olympiastadionilla lauantaina 24. elokuuta 2024.
Pian valtavan ennakkokysynnän vuoksi paluukeikan rinnalle julistettiin myös lisäkeikka perjantaille 23. elokuuta.
Vaikka stadionkeikkoja mainostettiin yhtyeen virallisina paluukeikkoina, esiintyi PMMP kesän aikana myös festivaaleilla. Tämä herätti närkästystä joissain lipun ostaneissa faneissa, jotka kuvittelivat stadionkeikkojen olevan PMMP:n ensimmäisiä keikkoja 10 vuoden tauon jälkeen.



