Uransa lopettamisesta kertonut Therese Johaug kuvaili kipeitä tuntemuksiaan, joita perheestä erossa oleminen viime kauden aikana aiheutti.
Therese Johaugin pitkä ja menestyksekäs ura on tullut päätökseen. Johaug ilmoitti maanantaina, ettei jatka hiihtomaailman huipulla kohti ensi kautta ja Milanon ja Cortina d'Ampezzon olympialaisia.
Johaug arpoi päätöksensä kanssa pitkään.
Maailmancupin päätösviikonlopun aikana maaliskuussa Lahdessa hiihtotähti arvioi jatkamisensa todennäköisyyden olevan yhden prosentin luokkaa. Kevään mittaan uran jatko alkoi kuitenkin houkuttaa enemmän ja enemmän.
Johaug kertoi aiemmin tekevänsä päätöksensä huhtikuun loppuun mennessä, mutta lopulta ilmoitusta saatiin odottaa lähes kesäkuulle. Johaug kertoi tehneensä päätöksensä kaksi viikkoa sitten.
Kauden jälkeen oli aikaa miettiä tehtyjä uhrauksia.
– Kun tilanne rauhoittui, tajusin, kuinka paljon kulunut vuosi oli maksanut minulle. Olin todella väsynyt pääsiäisen aikaan, Johaug sanoi VG:n mukaan lehdistötilaisuudessaan Oslon Holmenkollenilla.
Johaug sanoi seuraavansa lopettamispäätöksessään vaistojansa. NRK:lle hän kertoi haluavansa olla kokopäiväinen äiti. Johaug ja hänen puolisonsa Nils Jakob Hoff saivat esikoislapsensa Kristin-tyttären keväällä 2023.
– Minusta tuntuu, ettei minusta löydy sitä pientä viimeistä asiaa, joka tarvittaisiin olympialaisiin. Haluan viettää enemmän aikaa perheeni kanssa. Olen kyllästynyt siihen, että minua vedettiin kahteen suuntaan.


