Julkkisvalokuvaaja Janita Autio jakoi Instagramissa kuvan yhdeksästä siskostaan.
Julkkisten valokuvaajana tunnettu Janita Autio, 31, jakoi itsestään ja yhdeksästä siskostaan kuvan Instagramissa tyttöjen päivänä 11. lokakuuta.
– Minulla on yhdeksän siskoa, mikä on maailman siisteintä. Olen saanut oppia heiltä valtavasti ja haluan kannustaa siskoja unelmoimaan isosti ja astumaan rohkeasti isoltakin tuntuviin saappaisiin, sillä meissä tytöissä on valtavasti voimaa ja rohkeutta. Annetaan mennä, Autio kirjoitti kuvan yhteyteen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kuvassa kaikilla siskoksilla on raitapaidat.
Autio on kasvanut lestadiolaisessa suurperheessä Raahen Pattijoella, ja hänellä on myös neljä veljeä.
Hän on kuvannut paljon muun muassa suomalaisia artisteja, kuten Sannia. Autio kertoi MTV Uutisille elokuussa 2021, että
