72 tiikeriä kuollut turistien suosikkikohteessa.
Thaimaan pohjoisosassa sijaitsevan Chiang Main viranomaiset tutkivat kymmenien tiikereiden kuolemia suositussa tiikeripuistossa, kertoo muun muassa BBC.
BBC:n mukaan Tiger Kingdom Chiang Mai -puistossa on helmikuun aikana kuollut 72 tiikeriä, joiden epäillään sairastuneen koirilla tavattuun penikkatautiin.
Paikallisen viranomaisen mukaan tiikereistä otetuista näytteistä löytyi penikkatautivirusta. Viranomaiset eivät ole vielä vahvistaneet kuinka tartunta on mahdollisesti levinnyt. Penikkataudin lisäksi kissojen ruhoista löytyi myös toista hengityssairauksiin liittyvää bakteeria.
Penikkatautivirus on erittäin tarttuva tauti, joka vaurioittaa keuhkoja, ruoansulatuskanavaa, sekä hermostoa. Vaikka tautia tyypillisesti esiintyy koirilla, niin se voi tarttua myös suuriin kissaeläimiin.
Thaimaan kansallisen karjankasvatusviraston johtaja totesi tiedotusvälineille, että tiikereiden sairauksien havaitseminen on vaikeampaa kuin tavallisten kotikissojen tai koirien.
Hänen mukaansa viranomaiset ovat ottaneet näytteitä tiikereiden ruhoista, tiikereiden elinympäristöstä, sekä ravinnosta.
Bangkok Post -lehti uutisoi, että epidemian epäillään johtuneen tiikereille syötetystä pilaantuneesta kananlihasta.
Hiljattain pidetyssä tiedotustilaisuudessa viranomaiset kertoivat, ettei virus leviä enää ja kuolleet kissapedot on haudattu. Myöskään lisäkuolemia ei ole raportoitu.
Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan kissat kuuluivat yli 240 tiikerin laumaan, jotka asuivat puistossa.


