Tutkimuksen mukaan liikennemelu voi olla yhteydessä veren korkeampiin kolesteroli- ja rasva-arvoihin.
Oulun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan liikennemelulle altistuminen öiseen aikaan on yhteydessä veren kolesteroli- ja rasva-arvojen muutoksiin aikuisilla. Kyseessä ovat tunnetut sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät.
Sydän- ja verisuonitaudit ovat Suomessa yleisin kuolinsyy. THL:n mukaan yleisempiä sydän- ja verisuonitauteja ovat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt.
Environmental Research -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että muutoksia veren rasva-arvoissa esiintyi jo 50 desibelin (dB) melutasolla, ja ne voimistuvat melutason noustessa.
Liikennemelun ja sydänterveyden yhteyttä on tutkittu ennenkin. Nyt kyseessä on kuitenkin yksi tähän mennessä suurimmista pitkäaikaisen melualtistuksen biologisia vaikutuksia selvittäneistä tutkimuksista, yliopisto kertoo tiedotteessaan.


