Kun transmies Nooa tuli raskaaksi, identiteetti ei muuttunut, mutta vertaistuki olisi ollut tarpeen.
– Kai sitä jotenkin ajatteli, että jos olen transmies, ei minun ole mahdollista saada lasta, Nooa Sammalkäpy, 34, pohtii.
Pöydällä puhelimessa on äänet päällä, sillä kotona jälkikasvua vahtii lastenhoitaja. Lapsen saaminen oli sittenkin mahdollista.
Sammalkävyn raskausmatkasta on kuvattu dokumenttisarja Ylelle. Tapahtumien tallentaminen ja todistaminen tuntui tärkeältä.
– Olin jo pidempään miettinyt, että jotenkin haluaisin tallentaa tämän matkan muiden transihmisten hyväksi. Ei meillä ole kauheasti tarinoita, joissa ihmiset saisivat lapsia.
Sukupuolen korjaamisella tarkoitetaan yleensä lääketieteellisiä hoitoja, joiden avulla esimerkiksi transsukupuolinen voi korjata kehoaan vastaamaan sukupuoli-identiteettiään.
Lähde: Seta
"Vertaistukea olisin kaivannut"
Aluksi oli epäselvää, voisiko Sammalkäpykään tulla raskaaksi. Transmiehenä hän on käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin.


