Odotukset Saksan kariutunutta hallitusta kohtaan ovat osoittautuneet tutkijoiden mukaan liiallisiksi. Ukrainan tukemiseen tuskin tulee kuitenkaan suuria muutoksia.
Saksan hallituskoalition viimeviikkoinen luhistuminen tietää maan politiikassa epävarmoja aikoja ja heijastuu myös EU-tason politiikkaan ja Ukrainan tukemiseen, arvioivat STT:n haastattelemat tutkijat.
Saksassa pidetään näillä näkymin vaalit helmikuussa, minkä jälkeen tiedossa voi olla jopa kuukausia kestävä uuden hallituksen synnytysprosessi.
Tämä voisi merkitä Euroopalle johtajuuspulaa – ellei sellaista olisi jo ennestään.
– Minun on hyvin vaikea nähdä, että meillä olisi EU:ssa tällä hetkellä mitään selvää johtajuutta integraatiokysymyksissä. Erityisesti kannan huolta siitä, että Ranskan ja Saksan välinen akseli ei ole toiminut tässä kovin hyvin moneen vuoteen enää, sanoo yliopistonlehtori Kimmo Elo Itä-Suomen yliopistosta.
Elon mukaan Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin henkilökohtainen yhteistyö ei ole lähtenyt missään vaiheessa toimimaan kunnolla. Kun nyt sekä Macronin että Scholzin huomio on sisäpolitiikan myllerryksissä, on Eurooppa vailla selvää johtajaa.
– Kyllä johtajuuden täytyisi lähteä sieltä EU-tasolta, koska nyt jäsenmaat eivät selvästikään tähän kykene.
Lue myös: Nyt se selvisi: Tällöin Saksan uudet vaalit pidetään
Turpo-johtajuus ei onnistunut
Myös Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Tuomas Iso-Markku näkee, että Scholz on ollut EU-tasolla jo jonkin aikaa eräänlainen "rampa ankka".
– Tämä ei välttämättä vaikuta niin dramaattisesti, koska Saksan hallituksen toimintakyky on joka tapauksessa ollut hyvin rajallinen jo pidemmän aikaa. EU-pöydissä on ollut tilanteita, joissa Saksa on yksinkertaisesti äänestänyt tyhjää, koska hallituspuolueet eivät ole päässeet yksimielisyyteen Saksan kannasta.
