Tuoreen tutkimuksen mukaan tietyntyyppistä Välimeren ruokavaliota noudattamalla voi laihtua erityisen tehokkaasti. Tutkimuksesta kertoo muun muassa uutiskanava Fox.
Välimeren ruokavalion hyödyt on tunnettu jo pitkään. Välimeren ruokavalio nimettiin aiemmin tänä vuonna vuoden 2020 parhaaksi ruokavalioksi. U.S. News & World Report -aikakauslehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kaikkien tulisi ottaa mallia tästä terveellisestä dieetistä.
Välimeren ruokavalion on todistettu olevan tehokas painonpudotuksessa, pienentävän riskiä sydänsairauksiin ja jopa pidentävän elinikää.Välimeren ruokavalio ei ole rajoittava dieetti, eli myös esimerkiksi hiilihydraattien nauttiminen ja viinin juominen silloin tällöin on sallittua.
LUE MYÖS: Nyt ylistetään uutta pikadieettiä, jolla "laihtuu taatusti" – asiantuntijat varoittavat seurauksista
Tutkimus osoitti: Yksi dieetti pudotti painoa eniten
Nyt tutkijoilla on kuitenkin uutisia niille, jotka toivovat ruokavalion pudottavan myös painoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan ”vihreä Välimeren dieetti” voi karistaa kiloja enemmän kuin ruokavalion normaali versio. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruokavaliosta karsitaan pois lihaa ja kalaa ja niiden tilalla syödään kasviperäisiä proteiineja. Tutkimustuloksista raportoitiin tieteellisessä Heart-julkaisussa.
Tutkimukseen osallistui 294 lievästi lihavaa ihmistä, joista valtaosa oli miehiä. Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä olevat lisäsivät hieman liikunnan määrää ja söivät terveellisemmin. Toisen ryhmän osallistujat saivat muuten samat ohjeet, mutta heidän tuli noudattaa tavanomaista Välimeren ruokavaliota. Kolmannessa ryhmässä osallistujen tuli sen sijaan noudattaa vihreää Välimeren dieettiä, eli jättää ruokavaliosta pois liha ja korvata se kasviproteiineilla.
