Suomalaisyritykset empivät vielä Ukrainan markkinoille lähtemistä. Kiinnostusta yrityksillä on, mutta toistaiseksi maassa toimii vain kolmisenkymmentä suomalaisyritystä.
Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman hyökkäyssodan jäljet näkyvät edelleen kuorma-autovalmistaja Scanian huolto- ja toimistokeskuksessa. Kiovan liepeillä Kalynivkassa sijaitsevan keskuksen seinässä on sirpaleiden aiheuttamia reikiä ja vieressä seisoo täysin tuhoutunut kuorma-auto.
– Olen erikseen pyytänyt, että ainakin osa jäljistä säilytetään muistona, sanoo Scanian Ukrainan tytäryhtiön toimitusjohtaja Håkan Jyde.
Logistiikka on elinehto
Hyökkäyksen alussa moni yhtiön työntekijä menetti asuntonsa ja muun omaisuutensa. Työntekijöiden perheenjäseniä evakuoitiin muihin Euroopan maihin. Venäläisten vetäydyttyä toiminta pääsi jatkumaan ja Jyde palasi itse Kiovaan kesällä 2022.
Toimitusjohtajan mukaan liikenne ja logistiikka ovat elinehto kaikissa yhteiskunnissa.
– Varsinkin sota-aikana. Ruokaa pitää toimittaa supermarketteihin, poltto-ainetta asemille, lääkkeitä apteekkeihin ja ammuksia etulinjaan. Olemalla täällä, Ukrainaan investoimalla ja liiketoiminnalla, me tuemme Ukrainan sinnikkyyttä, hän sanoo.
Sota vaikeuttaa toimintaa, ja yhtiö on muun muassa menettänyt Kramatorskissa sijaitsevan huoltokeskuksensa Venäjän pommituksissa. Ohjusten osia ja drooneja putoilee autojen lähelle myös aika ajoin Kiovan lähellä.
Ruotsalainen autojätti aloitti toimintansa Ukrainassa vuonna 1993. Jyde itse aloitti yhtiön palveluksessa vuonna 1997 ja vuodesta 2017 hän on johtanut Scanian toimintoja Ukrainassa. Yksi maata vaivaavista ongelmista on ollut korruptio. Jyden mukaan se on näkynyt varsinkin siten, että oikeusjärjestelmään ei ole voinut luottaa.
– Käsitykseni on, että tilanne paranee. Ihmisten suhtautuminen korruptioon on muuttunut torjuvammaksi sen myötä, kun ihmisiä on kuollut rintamalla vapauden ja demokratian puolesta.
