Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukashenka sai 86,82 prosenttia äänistä.
Diktaattori Aljaksandr Lukashenka "voitti" maan näytösluonteiset presidentinvaalit. Sunnuntaina pidetyissä vaaleissa hän sai lähes 87 prosenttia annetuista äänistä, kertoo valkovenäläinen uutistoimisto BelTA.
70-vuotias Lukashenka on ollut Valko-Venäjän presidenttinä vuodesta 1994. Seuraava virkakausi on hänelle jo seitsemäs.
Lukashenkalla ei ollut todellisia kilpailijoita, koska kaikki hänen merkittävät vastustajansa ovat vankilassa tai maanpaossa.
Valkovenäläisen BeITA:n mukaan muut ehdokkaat saivat vain 1-3 prosenttia äänistä.
YK:n arvion mukaan vuoden 2020 jälkeen maasta on paennut noin 300 000 ihmistä, lähinnä Puolaan ja Liettuaan. Valko-Venäjällä on noin yhdeksän miljoonaa asukasta.


