Vihreiden Sofia Virta ja vasemmistoliiton Minja Koskela vaativat, että Suomi ei osallistu ensi kevään Euroviisuihin.
Oppositiopuolueiden puheenjohtajien mukaan Suomen tulisi vastustaa Israelin osallistumista laulukilpailuun.
Sofia Virta vaatii Ylen hallitusta hätäkokoukseen kumoamaan johtoryhmän tekemän päätöksen osallistua Euroviisuihin.
– Tilanne on jo täysin politisoitunut ja pakottaa jokaisen maan valitsemaan puolensa. Suomen on asetuttava historian oikealle puolelle vastustamaan kansanmurhasta syytetyn Israelin osallistumista, Virta sanoo tiedotteessa.
Lue myös: Israel saa osallistua Euroviisuihin: Moni maa boikotoi – Yle osallistuu
Useat maat ovat ilmoittaneet jäävänsä pois vastalauseena, jos Israelin osallistuminen sallitaan. Boikotoinnista ovat kertoneet ainakin Espanja, Alankomaat, Irlanti, Islanti ja Slovenia.
– Israelin harjoittama sota ja Gazan kansanmurha ovat äärimmäisen vakavia, eikä Euroviisuja tule käyttää propagandan välineenä. On täysin selkärangatonta teeskennellä, että mikään ei olisi muuttunut, ja siksi Ylen hallituksen on tehtävä uusi päätös ja liityttävä niiden maiden rintamaan, jotka vastustavat Israelin osallistumista, Virta linjaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela on tiedotteessaan samoilla linjoilla.
