Täit piinasivat helsinkiläisperhettä viikkoja, lopulta sekä äidin että pojan hiukset oli pakko leikata pois: "Se oli todella hurja kriisi"
Janette perheineen kävi läpi suoranaisen helvetin viime vuonna. Hänen kertomansa mukaan viikkoja kestänyt hullunmylly oli viedä ison siivun rahaa perheen pankkitililtä, minkä lisäksi se oli ajaa perheenäidin lähes burn outin partaalle.
Syksy ja talvi ovat täiden lisäksi myös sitkeän flunssan kulta-aikaa. Miten flunssasta pääsee eroon? Huomenta Suomen vieraana Terveystalon työterveyslääkäri Toni Vänni.
5:26
– Se oli todella hurja kriisi. Ne, jotka eivät ole sitä kokeneet, vähättelevät asiaa. Mutta ne, jotka ovat kohdanneet sen, tietävät, miten kovatöinen ongelma täi voi olla, Janette kertaa 9-viikkoista taisteluaan päänahassa viihtyviä pikkupirulaisia vastaan.
Kaikki sai alkunsa viime syksynä, kun Janette havahtui siihen, että hänen 8-vuotias poikansa raapi päänahkaansa paksun tukkansa alta. Päänahan kutina oli mahdoton, ja poikarukka kynsi päätään kaksin käsin.
Painajainen kävi toteen
Vaikka Janette tiesi, että syksy on myös Helsingissä päiväkodeissa ja kouluissa pienten pipopäisten lasten keskuudessa täikauden kulta-aikaa, hän ei heti alkuun osannut pelätä pojallaan olevan täitä – olihan perhe välttynyt täiltä kaikkina aikaisempina vuosina.

