Viivi Pumpanen ja hänen Kikka-hahmonsa palaavat Salkkareihin.
Näyttelijänä ja juontajana tunnetun Viivi Pumpasen esittämä hahmo Kikka Granberg tekee paluun Salatut elämät -sarjaan.
Kikka piipahti Salkkareissa ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Tuolloin hahmo sotkeutui Pihlajakadun huumekuvioihin ja jäi kiinni, kun Linda ja Rajala pidättivät hänet kaahailun vuoksi. Nyt katsojat pääsevät seuraamaan, miltä Kikan elämä näyttää pidätyksen jälkeen.
Pumpanen kertoo MTV Uutisille, että palaa Salattuihin elämiin positiivisin tunnelmin.
– Ihan ensimmäisestä Salkkarit-kokemuksestani ja koko tästä yhteisöstä jäi sydämellinen, ihana, lämmin ja perhehenkinen fiilis. Oli hirveän vastaanottavainen energia jo vuosi sitten, ja tänä vuonna oli superihanaa palata, Pumpanen iloitsee.
Lue myös: Viivi Pumpanen nähdään Salkkareissa – tällaiseen rooliin hän hyppää
Näyttelijä kokee, että Kikan rooliin hyppääminen on ollut mielenkiintoinen ja kiva haaste. Hän ja hänen roolihahmonsa kun ovat täysin eri puista veistettyjä.

