Monissa suomalaiskauppojen tuotteissa on vuosien varrella vaivihkaa vähennetty muun muassa suolan ja sokerin määrää. Nyt muutoksista kertoo K-ryhmä.
K-ryhmä tiedottaa vähentäneensä omien merkkien tuotteistaan lisättyä sokeria, suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa. Ravintosisältöä on muokattu monissa Pirkan, Pirkka Parhaat -merkin sekä K-Menun arjen perustuotteissa. Tuotekehityksen kohteena ovat olleet muun muassa tietyt muro- ja viljatuotteet, valmisruoat, mehut ja lihajalosteet.
K-ryhmän päivittäistavaratoimialan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske kertoo muutoksen koskeneen tähän mennessä yli 90 tuotetta, joista on vähennetty yhteensä yli 17 000 kiloa suolaa, yli 32 000 kiloa tyydyttynyttä rasvaa ja yli 123 000 kiloa sokeria.
Pinaattikeitosta lähti yli 36 prosenttia sokeria
Yksi uudistetuista tuotteista on pakasteena myytävä pinaattikeitto. Ravintosisällön uudistamisen myötä yhdessä Pirkka-pinaattikeittopaketissa on nyt 11,2 grammaa sokeria (aiemmin 17,6 grammaa), 8 grammaa tyydyttynyttä rasvaa (aiemmin 11,6 grammaa) ja 2,08 grammaa suolaa (aiemmin 2,4 grammaa).
K-ryhmästä muistutetaan, että usein esimerkiksi sokerin vähentäminen vaikuttaa myös tuotteen muihin ominaisuuksiin. Tällöin myös muiden ainesosien määrää on muokattava. Vastullisuusjohtaja Jäske kuitenkin vakuuttaa, että tuotteiden mausta ei tingitä.


