0.5 dl tahinia (Libanonilaista vaalea ja juokseva)
0.5 dl sitruunamehua
2 tl sumakkia
ripaus suolaa
tarjoiluun
oliiviöljyä, sumakkia ja granaattiomena siirappia
Hummus
3–4 dl kuivattuja Libanon kikherneitä
0,5 tl ruokasoodaa
vettä
1,5 tl suolaa
1 dl tahinia (Libanonilaista vaalea ja juokseva)
0,5 tl jauhettua valkopippuria
1 dl sitruunamehua
ripaus juustokuminaa
jääpaloja
Koristeluun
1 rkl keitettyä kikhernettä
oliiviöljyä
chilijauhetta
Valmistusohje
Tabboulé
Kuutioi tomaatit ja sekoita ne bulgurin joukkoon.
Lisää hienonnettu persilja, minttu ja punasipuli.
Lisää myös öljy sekä mausteet.
Sekoita hyvin.
Anna vetäytyä ja maustua noin 30 minuuttia.
Asettele kulhon pohjalle salaatinlehtiä ja lusikoi persilja seos niiden päälle. Tarjoa lisäksi salaatinlehtiä, joihin jokainen voi annostella tabbouléta lusikan tapaan.
VINKKI: Älä keitä bulguria. Raaka bulguri kypsyy tomaateista irtoavan nesteen sekä sitruunamehun avulla
Baba Ghannoug
Grillaa munakoisoja kunnes kuori hiiltyy. Upota kypsät munakoisot kylmään veteen ja poista mustunut kuori.
Valuta munakoisot siivilässä, siirrä leikkuulaudalle ja pilko.
Siirrä kulhoon ja lisää sekaan tahini, sitruunamehua sekä mausteita.
Koristele sumakilla, granaattiomenasiirapilla ja oliiviöljyllä.
Hummus
Liota kikherneitä kylmässä vedessä yön yli.
Huuhtele kikherneet ja keitä soodan kanssa kypsiksi.
Valuta keitinvedet pois anna jäähtyä, kunnes käden lämpöisinä. Ota sivuun 1 rkl herneitä koristeluun.
Siirrä kikherneet kutteriin, lisää sitruunanmehua, tahinia, suola ja valkopippuria.
Blendaa voimakkaasti, kunnes tasaiseksi massaksi.
Lisää jääpaloja sekoituksen aikana, jotta seos on kuohkean sileä.
Koristele kikherneillä, oliiviöljyllä ja chilijauheella.