Jäävätkö yöunet vajaaksi arkisin? Viikonlopun pitkillä unilla saat pienennettyä univajeen aiheuttamia terveysriskejä, kertoo tuore tutkimus.
Tuore kiinalaistutkimus on selvittänyt unisyklien vaikutusta 3 400 ihmisen terveyteen.
Tulosten mukaan kaksi tuntia ylimääräistä unta viikonloppuisin voi vähentää sydänkohtauksen tai aivohalvauksen riskiä 63 prosentilla etenkin heillä, jotka saavat vähemmän kuin kuusi tuntia yössä unta arkisin, kertoo New York Post.
– Saimme selville, että viikonlopun "korvaava uni" oli yhteydessä alhaisempaan rintakivun, aivohalvausten ja sydänsairauksen riskiin, tutkijat kirjoittavat Sleep Health -alustalla, jossa tutkimus julkaistiin.
Lue myös: Lääkäri muistuttaa vastustuskyvyn kannalta merkittävästä tekijästä: "Yksikin huonosti nukuttu yö vaikuttaa"
Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaava viranomainen The Centers for Disease Control and Prevention suosittelee yöunien pituudeksi vähintään seitsemää tuntia.
Heillä, jotka nukkuivat alle kuusi tuntia arkisin ja viikonlopun lisäunet jäivät nukkumatta, oli paljon enemmän sydänsairauksia, käy ilmi tutkimuksen tuloksista.
Kun taas heillä, jotka sallivat itselleen pidemmät yöunet viikonloppuisin, oli kaksi kolmasosaa pienempi todennäköisyys kohdata hengenvaarallinen lääketieteellinen hätätilanne elämänsä aikana.
Tutkimustulosten perusteella voidaan arvioida, ettei univaje ole välttämättä paha juttu, niin kauan kuin vajeen tasoittaa pidemmillä unilla säännöllisesti.
