Autoliitto muistuttaa, että talvirenkaissa kannattaaakäyttää aavistuksen autonvalmistajan suosituksia korkeampia rengaspaineita.
Suomalaismedioissakin on uutisoitu Tyre Reviews -kanavan YouTubessa julkaisemasta testistä, jossa verrattiin talvirenkaiden ajo-ominaisuuksia erilaisilla rengaspaineilla.
Autoliitto varoittaa tiedotteessaan, että vaikka testin mukaan rengaspaineita pudottamalla saakin jarrutus- ja kiihdytyspitoa parannettua, ei näin kuitenkaan kannata toimia.
Autoliitto muistuttaa, että liian alhaiset rengaspaineet heikentävät auton ajo-ominaisuuksia, vaikeuttavat sen hallintaa äkkitilanteissa sekä lisäävät polttoaineen kulutusta. Lisäksi vajaapaineinen rengas rikkoutuu herkemmin.
– Henkilöauton kohdalla rengaspaineiden alentamisesta ei käytännössä ole mitään hyötyä – pikemminkin päinvastoin, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen painottaa.
Työkoneiden, traktorien ja kuorma-autojen kohdalla rengaspaineita on perinteisesti alennettu pehmeällä ajoalustalla ajettassa, jotta renkaan pintapainetta on saatu jaettua isommalle alueelle. Näin on vähennetty lähinnä uppoamisriskiä.
Autoliitto kuitenkin huomauttaa, että varsinaiseen maantieajoon ja normaaleihin nopeuksiin näillekin ajoneuvoille suositellaan korkeampia paineita.
