Maanantaiaamuna raakaöljyn hinta käväisi yli 80 dollarissa, mutta hinta on sen jälkeen hieman laskenut.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan raakaöljyn Brent-laatua kaupattiin maanantaiaamuna Aasian pörssissä toistakymmentä prosenttia korkeampaan hintaan kuin edeltävän pörssiviikon lopussa.
Raakaöljyn Brent-laadun futuurit sulkeutuivat perjantaina noin 72 dollariin barrelilta ennen lauantaisia iskuja Iraniin ja niistä seurannutta epävakautta Lähi-idän alueella.
Maanantaiaamuna raakaöljyn barrelihinta käväisi yli 80 dollarissa. Hinta on sen jälkeen hieman laskenut.
Raakaöljyn Pohjois-Amerikan viitelaatu WTI oli niin ikään hetkellisesti yli kymmenen prosentin nousussa maanantaina.
Suomen aikaa aamuyöstä kumpikin laatu oli yhä koholla useita prosentteja.
– Persianlahden ja Hormuzinsalmen kautta kulkee todella merkittävä osa niin öljyä kuin nesteytettyä maakaasuakin. Viime vuonna Hormuzinsalmen kautta kulki 27 prosenttia maailman öljykuljetuksista, toteaa energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen työ- ja elinkeinoministeriöstä MTV Uutisille.
Seuraukset pidemmällä aikavälillä riippuu siitä, miten pitkään sota jatkuu ja, onko Hormuzinsalmi kiinni, Huttunen toteaa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi muun muassa Daily Mailille

