Denys Dyachuk haaveilee isoäitinsä ja ystäviensä tapaamisesta Ukrainan sodan loppumisen jälkeen.
Viisi vuotta sitten Suomeen muuttanut Denys Dyachuk on Laitilan lukion ensimmäinen ukrainalainen ylioppilas.
Dyachuk suoritti ylioppilaskirjoitukset suomeksi. Hän kuvailee saaneensa paljon apua opettajiltaan, vanhemmiltaan ja ystäviltään.
– Oli lisätunteja ja lisäksi opettajat auttoivat omalla vapaa-ajallaan, Dyachuk muistelee sujuvasti suomeksi.
Seuraavaksi Dyachuk haaveilee yliopistopinnoista, mahdollisesti elokuva-alalla.
– Haluan parantaa suomen kielen taitoani ja tutustua uusiin ihmisiin.
Ennen kouluun hakeutumista hänen tarkoituksenaan on tienata rahaa töissä Turussa.
"Ukrainassa ei ole paljon mahdollisuuksia"
Kun Ukrainan sota päättyy, Dyachuk aikoo matkustaa tapaamaan isoäitiään ja kavereitaan.
– On surullista, että sota on jatkunut pitkään.
Dyachuk ei ole vieraillut Ukrainassa sodan alkamisen jälkeen. Hän muistelee paikkaa hauskana maana, jossa kaduilla oli paljon ihmisiä. Nuoria näkyi ulkona ympäri vuorokauden.
– Huomasin, että Ukrainassa ei ole paljon mahdollisuuksia. Nuoret harrastavat urheilua ja viettävät aikaa paljon yhdessä ulkona, Dyachuk kuvailee.
Suomessa, ainakin Laitilassa, on sen sijaan hänen mukaansa rauhallisempaa.
Dyachuk pelasi Ukrainassa jalkapalloa, mutta harrastus jäi motivaation laskettua.
Terveiset ensimmäiselle suomalaiselle ystävälle
Dyachuk vaikuttaa oppineensa viiden vuoden aikana Suomessa niin sanottua suomalaista sisua.

