Helsingin poliisi kertoo ottaneensa tänään maanantaina kiinni yli 130 Elokapinan mielenosoittajaa keskustan kaduilta. Perussuomalaisten kansanedustajat vaativat liikkeen kieltämistä.
Rajavartiolaitos antoi virka-apua poliisille Elokapinan mielenosoituksissa, poliisin viestinnästä vahvistetaan STT:lle.
Rajavartiolaitoksen väkeä on Helsingissä huomista jalkapallon MM-karsintaottelua varten.
Poliisi perustelee virka-apua sillä, että se käytti käytössään olevia resursseja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseksi.
Poliisi ei kommentoi, kuinka monta Rajavartiolaitoksen työntekijää oli antamassa poliisille virka-apua.
Elokapina katkaisi liikenteen useaan otteeseen
Ympäristöliike Elokapina katkaisi liikenteen Helsingissä tänään maanantaina useaa otteeseen.
Hämeentien ja Ristikkokadun risteyksessä mielenosoittajat olivat vielä kello 20.30 maissa, Helsingin poliisi tiedotti.
Poliisi määräsi mielenosoituksen päättymään ja osoitti mielenosoittajille sopivamman paikan.
Poliisi kertoi puoli kymmenen aikoihin maanantai-iltana, että Hämeentiellä kulkee taas normaalisti. Paikalta otti kiinni 19 mielenosoittajaa.
Aiemmin poliisi otti kiinni 112 Elokapinan mielenosoittajaa. Kiinni otettuja epäillään niskoittelusta, ja heidät vapautetaan kuulustelujen jälkeen.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
5:40


