Biologinen ikä kertoo syvällisempää tarinaa ihmisestä kuin kronologinen ikä. Harvan 50-vuotiaan biologinen ikä kuitenkaan on parikymppisen tasolla.
Miten vanha olet?
Riippuu siitä, miten mitataan.
Biologisen iän käsite vilahtelee esimerkiksi tutkimuksissa. Yksinkertaistettuna sillä viitataan kehon ja elinten ikään kronologisen kalenteri-iän sijaan. Biologinen ikä todella on olemassa – se ei siis ole "huuhaata" tai sepitettä – mutta se, mitä biologisella iällä tarkasti tarkoitetaan, on vaikeampi kysymys.
– Sille on tutkimuksissakin hirveän monenlaisia määritelmiä ja pitkä liuta erilaisia mittareita, dosentti ja yliopistotutkija Juulia Jylhävä Tampereen yliopistolta kuvailee.
– Tutkimuksessa yleensä määritellään, että biologinen ikä yleensä korreloi kronologiseen eli kalenteri-ikään. Sen pitää ennustaa kuoleman riskiä, eli jäljellä olevaa elinaikaa, riippumatta muista riskitekijöistä ja kalenteri-iästä. Se on yksi nyrkkisääntö.
Lue myös: Kuinka vanha sydämesi on? Sisäelimet saattavat ikääntyä eri tahtiin – tällaiset voivat olla seuraukset
Harvan 50-vuotiaan biologinen ikä on 20
Biologinen ikä kertoo syvällisempää tarinaa ihmisen biologiasta, fysiologiasta, elimistä, elinjärjestelmien toiminnasta kuin kronologinen ikä.
– Biologinen ikä on ihmisen biologian, biologisen vanhenemisen skaala. Se voi joillakin ihmisillä olla hyvinkin lähellä kronologista ikää, mutta toisilla hyvinkin kaukana siitä. Tosin ei hirveän kaukana, Jylhävä huomauttaa.
Kun otsikoissa siis mainostetaan "olen 50-vuotias, mutta biologisesti parikymppinen", on kenties syytä suhtautua kriittisesti. Harvan 50-vuotiaan biologinen ikä on 20.
