Epsteinin uhrit sanovat tehneensä jo tarpeeksi.
Jeffrey Epsteinin uhrit ovat julkaisseet yhteisen lausunnon Melania Trumpin eilisen tiedotustilaisuuden jälkeen. He syyttävät rouva Trumpia (todistamisen) taakan siirtämisestä uhreille. Uhrien mukaan Melania Trump suojelee vallassa olevia. Lausunnosta kertoo muun muassa The Guardian.
Melania Trump piti eilen yllättäen tiedotustilaisuuden, jossa hän kiisti, että hänellä olisi koskaan ollut suhdetta edesmenneeseen yhdysvaltalaissijoittajaan ja seksuaalirikolliseen Epsteiniin.
Trump sanoi myös, että uhreille on järjestettävä kuuleminen Yhdysvaltain kongressissa. Uhrit vastasivat tehneensä jo oman osansa.
– Jeffrey Epsteinin uhrit ovat jo osoittaneet poikkeuksellista rohkeutta tulemalla esiin, antamalla raportteja ja todistuksia. Uhrit ovat tehneet oman osansa. Nyt on vallanpitäjien aika tehdä omansa, lausunnossa sanotaan.
Uhrit myös vaativat tilille entistä oikeusministeriä Pam Bondia. Bondi tunnettiin Trumpin vahvana liittolaisena. Häntä on arvosteltu muun muassa Epsteinia koskevien tietojen pimittämisestä.
– Se [lausunto] kääntää myös huomion pois Pam Bondista, jonka on vastattava asiakirjojen salailusta ja uhrien henkilöllisyyksien paljastamisesta. Nämä epäonnistumiset vaarantavat edelleen ihmishenkiä ja suojelevat samalla mahdollistajia, uhrit kirjoittavat.
Uhrien mukaan lisätietojen pyytäminen on Melania Trumpilta vastuun välttelyä oikeuden etsimisen sijaan.
Jeffrey Epstein tuomittiin vuonna 2008 alaikäisiin liittyvistä seksuaalirikoksista. Myöhemmin häntä syytettiin siitä, että hän olisi maksanut seksistä kymmenille alaikäisille tytöille.

