Hiihtolegenda Petter Northug jäi täpärästi jatkopaikasta Norjan mestaruuskisojen sprintissä.
13-kertainen maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiavoittaja. Petter Northug on Norjan hiihdon kuninkaallisia.
Miehen huippuvuosista on kuitenkin aikaa. Nuori poikakaan hän ei enää 40-vuotiaana ole. Norjalainen luonnehti tuoreeltaan ikääntymisen vaikutuksia huomattaviksi.
– Alkulämmittely on raskasta ja kovaa, ja nopeusominaisuuksia on vähäisesti jäljellä. Minun on oltava siis varpaillani lähdössä, koska jään luultavasti paljon ensimmäisillä 100–200 metrillä, legenda sanoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
Northug antoi kommenttinsa ennen keskiviikkoista Norjan mestaruuskilpailujen perinteisen hiihtotavan sprinttiä.
Mies sijoittui karsinnassa Steinkjerissä 31:nneksi eli karsiutui ensimmäisenä jatkosta. Eräpaikka jäi viiden sadasosasekunnin päähän.
– Mikä v***n idiootti olen, kun ilmoittauduin mukaan, ajattelin 150 metrin jälkeen, Northug virkkoi sivakointinsa jälkeen.
NRK:n asiantuntija, neljä miesten maailmanmestaruutta hiihtourallaan voittanut Pål Golberg oli kuitenkin vaikuttunut.
– Luulin, että hänestä tulisi statisti. Ei tullut, Golberg kommentoi ja kehui Northugin näyttöjä siihen nähden, ettei hän ole enää huipputasolla.
Golbergista Northugia oli mahtavaa katsoa, ja hän tuumi miehen inspiroivan nuoria hiihtäjiä.
Northug hamuaa Falunin MM-kisoihin 2027. Hän yrittää kisoihin toisen maan riveissä. Vaihtoehtona on ollut pöydällä Meksiko.

