Romanit kohtaavat edelleen syrjintää työnhaussa Suomessa. Jasmin Bollström on kokenut tilanteen, jossa työnantaja vetosi suoraan hänen romanitaustaansa kesken työhaastattelun.
"Hakuprosessi tehtävään on päättynyt ja päätös tehtävään valitusta henkilöstä on nyt tehty. Valitettavasti valintamme ei nyt kohdistunut sinuun."
Kyseessä on yleinen vastaus 29-vuotiaalle Jasmin Bollströmille.
Bollström on valmistunut leipurikondiittoriksi sekä suorittanut osan lähihoitajan tutkinnosta. Ja hän on romani.
Romanit kohtaavat yhä syrjintää työnhaussa Suomessa.
Bollström on päässyt elämänsä aikana vain kerran työhaastatteluun asti. Kyseessä oli kahvilaketju, joka on levittäytynyt ympäri Suomea.
Bollström oli hakenut työpaikkaa sähköpostitse lähettämällä ansioluettelon kuvan kera. Hän oli käynyt myös työhön sopivia lisäkoulutuksia, muun muassa barista-koulutuksen.
– Kun menin työhaastatteluun, työnantaja tuli luokseni ja hän ei sen tarkemmin silmäillyt, eikä jäänyt juttelemaan. Hän vetosi minun romanisuuteeni rehellisesti ja nousi ylös ja sanoi, kiitos hei.
Diakonia-ammattikorkeakoulu selvitti vuonna 2022 pienten ja keskisuurten yritysten suhtautumista romanitaustaisten rekrytointiin.
Yrityksistä viisi prosenttia kertoi, ettei halua palkata romanitaustaista henkilöä. Alle puolet yrityksistä näki, että romanitaustaisilla on yhtä hyvät mahdollisuudet työllistyä kuin muilla
15 kuukautta töitä yhdeksän vuoden aikana
Viimeisen yhdeksän vuoden aikana Bollström on työskennellyt kolmessa työpaikassa yhteensä 15 kuukauden ajan.
Bollström valmistui vuonna 2014 leipurikondiittoriksi Vantaan ammattiopistosta Variasta.


