Yhdysvalloissa aseiden myynti kasvaa merkittävästi joulun aikaan, kun monet amerikkalaiset ostavat ampuma-aseita lahjaksi.
Tilastojen mukaan joukkoampumiset ovat tänä vuonna laskeneet Yhdysvalloissa, mutta niitä on silti tapahtunut yli 400.
MTV Uutiset vieraili Texas Gun Experience -asekaupassa ja ampumaradalla Teksasissa, jossa ajatellaan, että aseväkivalta johtuu vain laittomista aseista.
Taustatarkistuksissa eroja
Monen amerikkalaisen kuusen alta löytyy joulupäivänä ase. Amerikkalaiset omistavat eniten aseita maailmassa ja se onkin suosittu lahja niin jouluna kuin syntymäpäivinä.
– Juuri nyt meillä on paljon asiakkaita, jotka ostavat jäsenyyksiä ampumaradalle, harjoittelulahjakortteja ja aseita, kertoo Texas Gun Experiencen markkinointijohtaja Bryan Rastok.
– Meille tämä on vuoden kiireisintä aikaa, hän jatkaa.

Rastok kertoo, että vaikka Teksasissa aselait ovat muihin osavaltioihin verrattuna löyhimmästä päästä, Yhdysvalloissa pätevät maanlaajuisesti tietyt lait: kiväärin tai haulikon ostaakseen täytyy olla vähintään 18-vuotias, käsiaseen 21.
– Teksasissa pitää myös läpäistä taustatarkastukset ja aseenkantolupa täytyy olla erikseen, hän kertoo.
Teksasissa aseen ostaminen on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa, ja monessa osavaltiossa Yhdysvalloissakin. Liittovaltion laki edellyttää taustatarkistusta (NICS) vain aseiden ostamisessa liittovaltion lisenssin omaavilta myyjiltä, kun taas yksityishenkilöiden välisessä kaupassa taustatarkistusta ei yleensä vaadita. Taustatarkistus koskee tiettyjä laissa määriteltyjä esteitä, kuten vakavia rikostuomioita ja joitakin mielenterveyteen liittyviä oikeudellisia päätöksiä, eikä se rajoita tiettyjen asetyyppien tai suurikokoisten lippaiden ostamista, jotka ovat Teksasissa sallittuja.
Teksasissa asetta saa kantaa kaikkialla, ellei sitä ole erikseen kielletty. Lisäksi Teksasissa asetta saa kantaa näkyvillä.
– Suurin osa taustatarkistuksista menee FBI:n kautta, heillä on paikallisia toimistoja ja kaikki käyttävät samaa standardisoitua taustatarkistusjärjestelmää (NICS). Siinä tarkistetaan, että ostajalla ei ole voimassa olevaa väkivaltarikostaustaa tai pidätysmääräyksiä, Rastok kertoo.


