Kalevala on saanut Euroopan komission myöntämän kulttuuriperintötunnuksen.
Tunnusta on jaettu vuodesta 2013 sellaisille Euroopan unionin alueella sijaitseville kohteille, jotka ovat Euroopan historian, kulttuurin ja yhdentymisen kannalta avainasemassa.
– Karjalaiseen ja suomalaiseen suulliseen perinteeseen perustuva Kalevala on yksi 1800-luvun vaikutusvaltaisimpia eepoksia ja tärkeä osa karjalaista ja suomalaista kulttuuriperintöä, komissio perustelee päätöstään.
– Lisäksi se on osoitus eurooppalaisten kulttuurien ja identiteettien vuorovaikutuksesta ja monikerroksisuudesta.

Lue myös: Suomi hakee Kalevalalle Euroopan kulttuuriperintötunnusta
Yksi harvoista aineettomista palkituista
Kalevala on yksi harvoista aineettoman kulttuuriperinnön kohteista, joille on myönnetty Euroopan kulttuuriperintötunnus.
Tunnus myönnettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kalevalaseuran tiedotteen mukaan Kalevalalle "ajassa elävänä eepoksena".
Euroopan komissio arvioi Kalevalan herättävän kiinnostusta yli kulttuurirajojen ja toimivan inspiraation lähteenä niin metallimusiikille ja fantasiakirjallisuudelle kuin käsityöperinteelle ja tatuointitaiteellekin.
