Raakaöljyn ja maakaasun hinnat ovat ampaisseet pilviin. Vaikutukset Euroopan talouteen ovat huomattavat, varsinkin jos sota Iranissa pitkittyy, kirjoittaa MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen.
Yhdysvaltojen ja Israelin Irania vastaan aloittamien sotatoimien vaikutukset ovat huolestuttaneet Eurooppaa jo niiden alusta lähtien. Viimeistään tänään ne ovat iskeneet uudella voimalla vasten kasvoja.
Raakaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla on kohonnut yli 100 dollariin barrelilta. Vastaavia lukemia ei olla nähty vuoden 2022 energiakriisin jälkeen.
Samalla myös maakaasun hinta Euroopassa on yli kaksinkertaistunut helmikuuhun verrattuna. Iranin sulkema Hormuzinsalmi on öljyn lisäksi tärkeä kauttakulkupaikka myös nesteytetylle maakaasulle eli LNG:lle.
Euroopassa tuotetaan maakaasulla myös sähköä, jonka hinnassa nousu näkyy myös.
Viime päivinä tapahtuneen nopeiden hintamuutosten taustalla ovat markkinoiden kasvaneet huolet sodan pitkittymisestä. Iskut ovat kiihtynet molemmin puolin ja Iran valitsi uudeksi johtajakseen kovaa linjaa edustavan Mojtaba Khamenein, sodan alussa tapetun ajatollah Ali Khamenein pojan.
Jos sota pitkittyy, Euroopalla voi olla edessään uusi energiakriisi. Maanosan talous on vasta pääsemässä jaloilleen koronaviruspandemian ja Venäjän suurhyökkäyksen aiheuttamista shokeista.
Lue myös: Kriisistä kaikki irti: Putin aloitti öljyviekoittelun Eurooppaan
Kallis energia heijastuu väistämättä teollisuuden tuotanto- ja kuljetuskustannuksiin ja tulee lopulta näkymään myös tuotteiden hinnoissa. Korkean inflaation riski on todellinen.
Jo nyt eurooppalaiset kuluttajat voivat nähdä vaikutukset polttoaineen sekä kaasulämmityksen hinnoissa. EU-komissio kommentoikin tänään olevansa huolissaan ennen kaikkea hintojen noususta, ei niinkään energian riittävyydestä.
