Maastohiihdossa ollaan uuden äärellä, kun maailmancupissa voimaan astuu ehdoton fluorivoidekielto. Esimerkiksi Suomen cupissa fluorivoiteet ovat kuitenkin edelleen sallittuja, mikä voi heittää tuloslistan täysin päälaelleen.
Krista Pärmäkoski on käyttänyt kauden alla läjäpäin tunteja vanhan kalustonsa putsaamiseen. Fluorivoiteet on pitänyt saada suksien pohjasta pois viimeistä ripettä myöden. Myös kaikki suksiin koskevat välineet on pitänyt joko putsata tai korvata uusilla.
– En halunnut ottaa sitä riskiä, että putsaan huonosti välineet, joten tilasin kaikki uudet. Suksipussit ja klipit on vielä tulossa, paitsi ne 15 klippiä mitkä nyt sain. Suositeltiin, että vanhoja ei käytetä. On ollut vähän kikkailemista, Pärmäkoski kertoo.
Fluorivoidekielto on käytössä siis maailmancupissa. Esimerkiksi Suomen cupissa tilanne on toinen, kun fluorivoiteet ovat edelleen sallittujen listalla. Pärmäkoski ei aio kuitenkaan säätää eri voiteiden välillä.
– Huoltomiehen kanssa soiteltiin ja sovittiin, että mennään samalla taktiikalla Suomen cupissa, että harjoitellaan maailmancupia varten. Tarkoituksena testata sitä voitelua ja kaikkia sääntöjä mitä siihen liittyy, Pärmäkoski selventää.
Suomen cupissa Pärmäkoski antaa valinnallaan tasoitusta, sillä fluorivoiteet ovat tässä vaiheessa vielä parempia fluorittomiin voiteisiin nähden.
– Rukan Suomen cup tulee olemaan mielenkiintoinen. On minullakin mahdollisuus käyttää niitä (fluorivoiteita), jos haluan. Mutta kun olen maajoukkuevoitelussa, silloin mennään fluorittomalla. Koen, että pääsen maailmancupiin silti.


