Palkkasotilasyhtiö Wagnerin joukot ovat poistuneet Etelä-Venäjän Rostovista, kertoo alueen kuvernööri Telegram-viestipalvelussa. Wagnerin taistelijat ottivat lauantaina haltuunsa sotilastukikohdan kaupungissa.
Kuvernööri Vasili Golubevin mukaan Wagnerin kolonna on lähtenyt Rostovista ja suunnannut takaisin leireilleen.
Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan Wagner-taistelijat virtasivat ulos kaupungista samalla, kun osa Rostovin asukkaista huusi ryhmän nimeä.
Rostovista lähti lehden mukaan myös palkkasoturiryhmän johtaja Jevgeni Prigozhin. Sotabloggaajan julkaiseman valokuvan perusteella Prigozhin poistui kaupungissa sijaitsevasta sotilastukikohdasta.
Kremlin mukaan Prigozhin siirtyy Valko-Venäjälle ja välttää rikossyytteet. Prigozhin olisi voinut saada 10–20 vuoden vankeustuomion aseellisen kapinan organisoinnista. Myöskään Wagnerin taistelijoita ei aseteta syytteeseen osallistumisesta kapinaan.
Perjantaina Venäjän sotilasjohtoa kaatamaan ja Moskovaa kohti marssimaan lähtenyt Wagner-pomo ilmoitti myöhään lauantai-iltana joukkojensa kääntyvän takaisin.
Lue myös: Zelenskyin neuvonantaja: Prigozhin nöyryytti Putinia
Wagnerille riittää tukea Rostovissa
Venäläismedioiden julkaisemissa videoissa näkyy, kuinka osa paikallisista kiitti Wagner-joukkoja ja toiset halasivat taistelijoita, kun nämä valmistautuivat poistumaan Rostovista.
Lähdön hetket osoittivat New York Timesin mukaan, että Wagnerilla on edelleen jonkin verran kansan tukea Rostovissa, jossa sen joukot ovat olleet säännöllinen näky sen jälkeen, kun Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014.