MTV:n järjestämässä Median kesken -tapahtumassa keskusteltiin muun muassa luottamuksesta mediaan.
Suomessa luottamus uutismediaa kohtaan on kansainvälisesti vertailtuna korkealla tasolla. Esimerkiksi OECD:n ja valtioneuvoston kyselyissä noin 60 prosenttia suomalaisista luottaa mediaan.
Kyselyissä ei ole havaittu luottamuksen rapautumista, mutta sen sijaan luottamus mediaan on viime vuosina eriytynyt, sanoo Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen.
– Luottamus uutismediaan on säilynyt erittäin hyvällä tolalla. Mutta samaan aikaan on ollut vuosikausia ryhmiä, jotka kokevat, etteivät saa omaa elämäänsä kohtaavia uutisia, ja kokevat vieraantumista.
Vieraantumista kokevat etenkin arvokonservatiivit, ja puoluepoliittisesti tarkasteltuna perussuomalaisten kannattajat, Hyvönen sanoo.
Lue myös: MTV:n ruutukasvot nähdään videolla, jonka sanoma on tärkeämpi kuin koskaan
Esimerkiksi Evan kyselyssä kaikista vastaajista 61 prosenttia koki, että suomalaisia tiedotusvälineitä seuraamalla saa monipuolisen ja totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kannattajista näin koki vain joka neljäs.

