Poliisikuulustelussa nuorukainen ei osannut antaa selvää syytä teoilleen.
Tilataksin kuski joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Hiihtomaan parkkipaikalla Jyväskylässä heinäkuussa. Hetkeä aikaisemmin nuori mies oli hypännyt tilataksi-Mersun kyytiin muutaman kilometrin päässä Huhtasuolta.
Taksin pysähdyttyä Hiihtomaan parkkipaikalle kuljettajan vieressä etupenkillä istunut 19-vuotias mies lyö kuskia nyrkeillä sekä veitsellä.
Poliisikuulustelussa mies ei osaa kertoa suoraan syytä teolleen. Ennen väkivaltaista hyökkäystä hän oli viettänyt aikaa jyväskyläläisessä baarissa kavereiden kanssa. Baarista lähdettyään mies oli ajanut sähköpotkulaudalla kotiinsa Kangasvuorelle, josta oli ottanut mukaansa puukon. Sieltä hän meni Huhtasuolle, jonne myös tilasi taksin.

Kuulustelussa hän kertoi, ettei tarkoitus ollut tappaa taksikuskia.
– Kun lähdin baarista, menin jotenkin ihan sekaisin, ja siinä minulla tuli se ajatus, että haen sen puukon ja tilaan taksin ja otan sen taksin haltuun puukottamalla sitä kuskia.
Poliisille hän ei osannut tarkentaa tuota ajatusta.
– Alkoi vaan vituttamaan kaikki, kun menee siviilissä asiat aika huonosti. En halua puhua niistä asioista, mitkä menevät huonosti siviilissä. Minulle ei ole tyypillistä se, että tulen väkivaltaiseksi, kun juon alkoholia.
Jyväskylästä nuorukainen ajoi Mikkelin Otavaan, jossa hänen epäillään murhanneen naisen.


