OCD oireilee pakkoajatuksin ja pakkotoiminnoin.
Pakko-oireinen häiriö eli OCD on psykiatrinen häiriö, jonka tunnistaminen voi olla hyvin hankalaa.
Psykiatrian professori Suoma Saarni kertoo, että sairaudessa on kaksi keskeistä oiretta.
– Toinen on semmoiset mieleen tunkeutuvat, epämiellyttävät, pakonomaiset ajatukset, Saarni kertoo Huomenta Suomessa.
Pakkoajatuksista kärsivä henkilö voi esimerkiksi ajatella, että ovenkahva on saastunut.
– Sitten ne [ajatukset] herättävät tietysti aika paljon ahdistusta.
Lue myös: Katrin OCD johti itsetuhoisuuteen ja lähelle kuolemaa – hoitajan sanat muuttivat elämän suunnan
Terveyskirjaston artikkelissa Saarni kirjoittaa tavallisia pakkoajatuksia olevan esimerkiksi pelko mahdollisista vahingossa tehdyistä teoista, seksuaaliset pakkoajatukset, pelot tautien tarttumisesta ja pakonomainen tarve pitää esineet tietyssä järjestyksessä.
Pakkotoiminnot esimerkiksi sanojen toistelua
– Ja sitten se toinen oire on, että sitä ahdistusta pyritään kontrolloimaan jollakin pakkotoiminnoilla, niin kuin vaikka vältetään [jotain] tai pestään tai pyyhitään, Saarni kuvailee Huomenta Suomessa.
Pakkotoiminnot ovat Terveyskirjaston artikkelin mukaan luonteeltaan toistuvaa käytöstä, kuten käsien pesua, tai mielessä tapahtuvaa toimintaa, kuten sanojen toistelua.
– Mielen sisällä saattaa olla jotain, että jään pyörittämään, että olikohan tämä vaarallista tai että alankin toistelemaan jotain hyviä sanoja, että se kumoaa sen ikävän ajatuksen, kuvailee puolestaan lasten ja nuorten erikoispsykologi Huomenta Suomessa.
