Vantaalla asuva Jaana Tiusanen heräsi kamalaan tilanteeseen. Hänen lapsensa oli kävellyt unissaan keskellä yötä ulos kotoa.
Vantaan Tammiston kaupunginosassa asuva Jaana Tiusanen sai varhain tänään aamulla kello 4.30 aikaan järkyttävän herätyksen. Asunnon ovella oli poliisi ja poliisien mukana Jaanan 12-vuotias lapsi.
Tiusanen kertoo olleensa sikeässä unessa, eikä aluksi ymmärtänyt lainkaan mitä on tapahtunut.
Kävi ilmi, että lapsi oli kävellyt yöllä unissaan ulos asunnosta, eikä päässyt enää sisälle.
– Hän ensimmäistä kertaa elämässään käveli unissaan, niin emme olleet osanneet tällaiseen millään tavalla varautua etukäteen. Ja hän paineli suoraan ulos. Tämä oli kyllä aika hurjaa, Tiusanen kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Lue myös: Miksi sohvalle aina nukahtaa, mutta sängyssä uni ei tule? Tästä ilmiö johtuu
Tiusanen toteaa, että hän tai hänen miehensä eivät olleet kuulleet mitään, vaikka heidän makuuhuoneensa ovi on ulko-oven vieressä.
– Emme olleet kuulleet hänen lähtöään ollenkaan. Hän on kyllä oikein ninjana mennyt ulos.
Lapsi oli havahtunut öisellä pihalla
Kotiinsa päästyään lapsi kertoi nähneensä unta, että hän oli unohtanut autoon jotakin ja oli lähtenyt hakemaan sitä.
– Ja sitten hän oli herännyt taloyhtiön parkkipaikalla, että mitäs hän täällä oikein tekee, Tiusanen kertoo.
Taloyhtiön ovikoodi ei ole toiminnassa yöaikaan, joten lapsi ei päässyt takaisin sisään. Tiusanen kertoo, että lapsi oli pelkissä alusvaatteissaan ja paljain jaloin öisellä pihalla.
– Hän oli pidellyt itseään lämpöisenä liikkumalla, mutta sitten hän oli herännyt sen verran, että oli tajunnut, että nyt on lähdettävä jostain hakemaan apua.

