Joulun pitäisi olla ilon ja yhdessäolon aikaa, mutta monille perheille se merkitsee ahdistusta ja raskaita valintoja.
Perheessä, jossa on puutetta rahasta arkenakin, joudutaan tekemään jouluna raskaita valintoja, kertoo Väestöliiton toiminnanjohtaja, lapsiperhetutkimuksen dosentti Tiina Ristikari.
Siihen vaikuttavat hänen mukaansa vahvasti perinteet, jotka liittyvät lahjojen hankintaan ja ylenpalttiseen kulutukseen.
– Esimerkiksi koulussa kysytään, minkälaisia lahoja saatiin, ja kun näistä joudutaan tinkimään, se aiheuttaa valtavasti ahdistusta ja stressiä perheissä, Ristikari toteaa Huomenta Suomessa.
Joissain perheissä joudutaan miettimään hänen mukaansa jopa sitä, riittääkö raha ruokaan.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton vaikuttamistyön johtaja Esa Iivonen muistuttaa, että koko lasten ympäristö on täynnä kuluttamiseen liittyviä ja houkuttelevia asioita.
– Kaikki kaupat ovat täynnä jouluruokia ja -lahjoja ja tulee mainoksia. On tietty käsitys siitä, miten joulua pitäisi viettää ja mitä kaikkea siihen kuuluu.
– Monet lähtevät jouluksi myös yhdessä lomalle, ja köyhissä perheissä sellaiseen ei ole mahdollisuutta.
Iivosen mukaan vanhemmat tinkivät usein omista tarpeistaan saadakseen järjestetyksi joulun perheeseen.
Ristikari kertoo, että noin 14 prosenttia lapsista voidaan laskea köyhiksi.
– Jos mietitään määrällisesti, puhutaan Jyväskylän kokoisesta kaupungista väestönosuutena. Se on ihan valtava määrä ajassa, jossa meille syntyy lapsia yhä vähemmän, ja ajassa, jossa me ennen kaikkea tarvitsisimme lapsimyönteistä, perhemyönteistä yhteiskuntaa ja sellaiset olosuhteet, joihin on hyvä perustaa perhe.
