Nainen on kiistänyt tappaneensa Minna Suomisen. Hänen mukaansa Suomisen tappoi ja paloitteli Suomisen silloinen miesystävä, joka kuoli muutama päivä Suomisen katoamisen jälkeen.
Nainen on myöntänyt auttaneensa Suomisen ruumiin hävittämisessä. Ruumista ei ole ikinä löydetty.
Kello 14.30 Oikeudenkäynti päättyy
Oikeudenkäynti päättyy tältä päivältä. Asian käsittelylle on varattu vielä kaksi päivää, mutta MTV:n seuranta oikeuden istunnoista päättyy tähän päivään.
Kiitos!
Kello 14.07 Lapsen "elämä romahti"
Asianosaisten, eli Minnan lapsien, avustaja kysyy miten Minna Suomisen katoaminen ja kuolema on ex-pariskunnan lapsiin vaikuttanut.
– Nuoremman elämä romahti. Vanhempi lapsi torjui asian, ja kaikki lähti alamäkeä, mies kertoo.
Nuoremmalla pojalla on isän mukaan vakavia mielenterveysongelmia. Vanhemmalla pojalla on myös vaikeuksia elämässään.
Isä kertoo nähneensä poikiaan tänä kesänä. Hän kuvailee, että molemmat lapset ovat "irti tosielämästä".
Syytetyn puolustaja kysyy vielä Minnan alkoholinkäytöstä. Ex-mies kuvailee, että Minna saattoi muuttua ärsyttäväksi ollessaan humalassa.
Hänen mukaansa Minna ei osannut käyttää alkoholia kohtuudella, vaan hänellä alkoholin nauttiminen oli humalahakuista.
Kello 13.50 Viimeinen kohtaaminen
Viimeinen kohtaaminen ex-puolisoiden välillä oli muutamaa kuukautta ennen surmayötä. Syksyllä vuonna 2011.
Minna oli tullut käymään miehen asunnolla. Mies kertoo, että Minna vaikutti olevan vähän sekaisin, ja oli pyytänyt saako hän nukkua lattialla olevalla patjalla.
Lähtiessään Minna oli pyytänyt 50 euroa lainaksi.
Minna Suomisen ex-mies kertoo, että Suomisen kuolema on vaikuttanut häneen paljon ja kokee tilanteen ikäväksi poikien puolesta sekä myös Minnan puolesta. Hän haluaisi, että MInnan ruumis löydettäisiin, jotta voisi käsitellä asiaa paremmin.
Hän uskoo, että mies, joka oli hävittämässä ruumista syytetyn kanssa, tietää missä ruumis on.
Kello 13.34 Näin ex-mies kuuli Minna Suomisen kuolemasta
Minna Suomisen ex-mies kertoo, että kuuli Minnan yrittäneen tavoitella häntä kyseisen yön jälkeen.
– Laitoin muistaakseni tekstiviestin (Minnalle) ja pojat yrittivät soittaa. Jotenkin tuntui vaan..
Jonkin ajan kuluttua mies kuuli, että internetissä oli jokin teksti jossa luki "Rip Minna Suominen". Hän lähti Minnan asuinalueelle selvittämään Minnan kohtaloa, ja kuuli Minnan ystävältä, että Minna on kuollut.
– Halusin varmistuksen, että onko Minna kuollut. Ihan hirveä tilanne, kun ihminen on kadoksissa.
Mies oli sanonut, että kaikki, jotka liittyvät asiaan " voivat muuttaa Napapiirin taakse".
Myöhemmin mies tapasi jotain vankilakaveriaan, ja Minnan tapaus tuli esille.
–Olis syytä löytyä se ruumis, sanoin hänelle. Hän katsoi minua silmiin ja sanoi, että sitä ei löydy koskaan, Minnan ex-mies kertoo oikeudessa.
Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, minkä takia tämä mies sanoi näin. Paikalla oli lapsia, joten mies ei ruvennut tivaamaan asiasta.
–Teki pahaa, kun hän katsoi oikein silmiin ja sanoi niin.
Minna Suomisen ex-mies kertoo, että on miettinyt paljon sitä, miksi Minna yritti juuri häneen ottaa yhteyttä surmayönä.
–Yritettiinkö minut sotkea siihen. Vai halusiko hän olla yhteydessä lapsiinsa, mies pohtii.
Kello 13.26 Minna Suomisen ex-mies: "Minna oli hyvä äiti"
Seuraavaksi kuultavana on Minna Suomisen ex-puoliso. Heillä oli yhdessä 2 lasta. Välejä ex-puolisoon hän kuvailee hyviksi loppuun asti.
Pariskunta oli yhdessä vuoteen 2006 asti.
– Minna oli hyvä äiti lapsille, ennen kuin alkoi sekoilu päihteiden kanssa. Hänellä oli omat vaikeutensa lapsuudesta, mies kertoo.
Mies kertoi Minnan olleen täysin raitis, kun lapset syntyivät.
"Sekoilu päihteiden kanssa" alkoi miehen mukaan vuonna 2005.
– Alkoholi ei sovi minulle, eikä hänellekään.
Ex-mies ei tuntenut Minnan miesystävää, mutta oli tavannut hänet joskus vankilassa.
Kello 13.07 Tämä oli Minnan viimeinen puhelu
Oikeudessa kuullaan seuraavaa syyttäjän todistajaa. Nainen on ollut Minna Suomisen tuttava. Hän tunsi Suomisen tämän ex-miehen kautta.
He olivat tekemisissä "silloin tällöin". Hän ei osaa kuvailla Minnaa henkilönä.
Nainen sai tiettävästi Minna Suomiselta tämän "viimeisen puhelun".
Minna soitti ja kysyi ex-puolisonsa numeroa.
–Minna sanoi, että häntä pahoinpidellään. Tai hakataan, en muista tarkkaan. Hän pyysi, että saisi tulla taksilla meille. Sanoin, että soita hätänumeroon, nainen kertoo.
Nainen sanoo, että Minna ei ollut ikinä ollut hänen luonaan ja pyyntö oli poikkeuksellinen. Nainen ei siis suostunut siihen, että Minna olisi tullut hänen luokseen.
–Kuulosti, että hänellä oli hätä. Hän halusi pois sieltä.
Nainen muistaa, että kyseessä oli viikonloppu ja että oli ilta-aika, sillä hän oli laittamassa lastaan nukkumaan.
Hän ei antanut Minna Suomiselle tämän ex-puolisonsa numeroa. Syyksi mies oli sanonut, että hän oli laittamassa lapsia nukkumaan.
Puolustus kysyy, että selvisikö puhelussa miksi Minnalla oli hätä ja kenen luona hän oli.
– Kuulosti, että hän oli yksin.
Naiselle ei selvinnyt, missä Minna oli tai kenen kanssa.
Syyttäjä kysyy vielä vuoden 2012 poliisikuulusteluista. Kuulusteluissa kerrotaan, että puhelu tehtiin noin kello 2.30 aikaan. Esitutkinnassa nainen oli kertonut, että oli luvannut MInna Suomisen ex-puolisolle ettei anna Minnalle tämän numeroa.
Esitutkinnassa nainen oli kertonut laittaneensa Minnan ex-puolisolle viestin asiasta. Mies ei ollut nähnyt viestiä. Esitutkinnan mukaan nainen tämän jälkeen viestitti Minnalle ja sanoi, että soita hätänumeroon.
Kuulusteluissa nainen kertoi, että oli laittanut Minnalle tekstiviestin ja toivottanut hänelle kaikkea hyvää. Nainen ei muista tekstiviestejä enää nyt, 14 vuotta myöhemmin.
Kello 11.119 Oikeus pitää lounastauon
Oikeus pitää lounastauon kello 13 asti. Seuranta on myös tauolla.
Kello 11.11 Suomisen miesystävä soitti todistajalle ja kertoi Minnan kuolleen
Esitutkinnassa vuonna 2012 todistaja kertoi, että hän sai viimeisimmän puhelun Suomisen miesytävältä, jossa mieystävä kertoi, että "Minnaa on viilletty". Puhelussa ei tullut kuitenkaan selväksi, että kuka oli Minnaa viiltänyt.
Todistaja pyysi lopettamaan tällaisen, sillä piti tarinaa epäuskottavana.
Todistajan mukaan miesystävä oli sellainen, joka ottaisi syyt niskoilleen jonkun puolesta.
Puolustus osoittaa teletiedoista, että sanottua puhelua ei ole tehty Minna Suomisen miesystävän ja todistajan välillä näiden teletietojen perusteella.
Todistaja sanoo, että se on voitu tehdä jonkun muun puhelimesta mutta ei osaa sanoa kenen.
Puolustus kuitenkin haluaa, että asian ristiriitaisuus merkitään ja kohta lisätään kirjalliseksi todisteeksi.
Kello 11.03 Syyttäjän todistaja ei muista "yhtään mitään"
Seuraaaksi kuullaan todistajaa puhelimitse. Kyseessä on syyttäjän todistaja, joka tunsi Suomisen miesystävän.
Todistajaa sanoo jo aluksi, että ei muista "yhtään mitään" ajasta. Hän ei esimerkiksi tiedä edes, että onko Suomisen miesystävä elossa. Miesystävä kuoli vuonna 2012.
Todistaja ei muista, onko koskaan tavannut Minna Suomista.
Hän muistaa hämärästi, että poliisi on kuulustellut häntä asiassa.
Esitutkinnassa mies kertoi poliisille, että Suomisen miesystävästä tuli aggresiivinen humalassa, mutta hän oli rauhoittunut kun oli mennyt kihloihin Minna Suomisen kanssa.
Kello 10.58 Todistaja esitutkinnassa: "Hullu nainen" oli tullut asuntoon
Taloyhtitössä hieman teon tapahtuman jälkeen vieraillut nainen kuuli pojaltaan, että "hullu nainen" oli tullut kyseiseen asuntoon ja iskenyt veitsellä Minna Suomiseen.
Poika oli kertonut, että taloyhtiössä useampi tiesi tapauksesta ja ainakin huhua liikkui siitä, että Minna Suominen olisi paloiteltu ympäri Perniön metsiä.
Kello 10.52 Naapuri: asunto oli "hurja"
Minna Suomisen miehen naapuri kertoi esitutkinnassa, että pariskunta oli rauhallinen eikä asunnosta kuulunut mitään erikoista.
Nainen kertoi nähneensä oven olleen auki kyseisen viikonlopun jälkeen. Asunnon edessä oli verta, asunto näytti "hurjalta" ja sieltä tuli myös hajua.
Naapuri haki siivoojan, joka siivosi rapussa olleen veren. Naapuri soitti huoltoliikkeeseen, joka kehotti soittamaan poliisille. Hän ei kuitenkaan uskaltanut, sillä pelkäsi poliisin nauravan hänelle.
Seuraavaksi hän näki punatakkisen miehen menevän asuntoon sisälle sekä myöhemmin poliisin kantavan ulos ruumista.
Kello 10.41 Ystävä: Minna Suominen ja tämän miesystävä olivat menneet kihloihin
Jälleen luetaan esitutkintapöytäkirjasta kuulusteluita.
Kuulusteltu nainen oli Suomisen miesystävän ystävä. Hän ei kuitenkaan ollut paljoakaan tekemisissä miehen kanssa. Hän oli käynyt asunnossa muutaman kerran sen jälkeen, kun Minna alkoi seurustelemaan miehen kanssa.
Ystävä kertoi, että Minna Suominen ja miesystävä olivat menneet kihloihin ja heillä näytti menevän "hyvin".
Myöhemmin nainen sai puhelun, jossa hänelle kerrottiin että Minna Suominen oli tapettu ja tämän miesystävä oli ottamassa syyt niskoilleen. Nainen ajatteli heti, että miesystävä halusi suojella "siskoaan", eli syytettyä.
Hän yritti vielä soittaa sekä Minnalle että tämän miesystävälle tämän jälkeen. Myöhemmin hän kertoi ihmetelleensä uutisia Minnan katoamisesta.
Kello 10.26 Oikeus pitää pienen tauon
Kello 10.09 Siivooja näki verilammikon
Saliin saapuu uusi todistaja. Nainen kertoo olevansa hermostunut todistamaan. Syyttäjä aloittaa.
Nainen on Minna Suomisen taloyhtiön siivooja.
Hän kertoo menneensä normaalisti siivoamaan normaalisti kello 5-6 välillä.
Siivoja näki rappukäytävässä verilammikon yhdessä jonkun asukkaan kanssa. Hän siivosi ensin aiemman aloitetun alueen, ja lopulta meni siivoamaan myös verilammikon. "Sitä oli iso lammikko", siivoja kertoo.
–Ainutkertainen havainto, siivoja sanoo. Hän kertoo aloittaneensa siivoomansa vuonna 1991.
Puolustuksen avustaja kysyy, kuinka useasti taloyhtiössä siivottiin. Nainen kertoo, että hän siivosi taloyhtiössä 5 päivänä viikossa, ja jatkoi siivoamista tapahtuneen jälkeenkin.
– Veri ei ollut kuivunut. Ihmettelin, että jokin tuore asia, kun veri hyytyy nopeasti.
Eilen kerrottiin, että surmateko on tehty syyttäjän mukaan kello 3 aikaan yöllä kyseisenä yönä.
Kello 10 Mieystävä ei jaksanut kantaa kauppakasseja
Todistaja kertoi kuulusteluissa, että Minna Suomisen miesystävä ei olisi sairautensa ja kuntonsa takia jaksanut kantaa edes kauppakasseja.
Todistajan mukaan miesystävällä ei ollut ajokorttia eikä hän ollut ikinä nähnyt tämän ajavan autoa. Hän sanoi, että muistaa kuulleensa että syytetty nainen sekä Minna Suomisen miesystävä yrittivät hankkia paikalle ihmistä, joka auttaisi heitä paloittelemaan Suomisen ruumiin ja hävittämään sen.
Todistaja itse sanoi, ettei itse osallistunut Minnan ruumiin hävittämiseen.
9.49 Todistaja pelkäsi puhumista poliisille
Todistaja kertoi kuulusteluissa pelkäävänsä asiasta puhumisesta, sillä pelkäsi seurauksia.
Mieystävä oli kertonut ystävälleen myös, että syytetty nainen oli puukottanut kerran Minna Suomista rappukäytävässä, ja miesytävä oli sitten tappanut Minna Suomisen myhöemmin asunnossa. Miesystävä halusi suojella syytettyä, jota hän nimitti useasti "siskokseen" tai "puolisiskokseen".
Todistaja kertoi kuulleensa myös puhetta ruumiin hävittämisestä, mutta sanoi että ei osallistunut siihen.
Kello 9.41 Riitaa vuokrarahoista
Seuraavaksi luetaan Suomisen miesystävän ystävän kuulustelukertomusta.
Ystävä kertoo saaneensa puhelun Minnan miesystävältä tappoyönä. Hänet kutsuttiin "korjaamaan televisiota", mutta lopulta hänelle näytettiin Minna Suomisen ruumis vessassa.
"Hyi helvetti, mitä sä oot tehnyt", ystävä kertoo kysyneensä. Miesystävä sanoi tappaneensa Minnan. Mieystävä kertoi, että hän oli suuttunut siitä että Minna oli vienyt häneltä rahaa ja lääkkeitä.
Mieystävän mukaan riita oli alkanut vuokrarahoista.
Ystävän mukaan syytetty nainen oli asunnossa, mutta nukkui koko ajan sohvalla. Ystävä kertoo käyneensä vessassa samaan aikaan, kun ruumis oli vielä vessassa.
Myöhemmässä kuulustelussa sama ystävä kertoi, että oli kuullut että syytetyn naisen ja uhrin välillä oli myös olliut riitaa.
Kello 9.35 Julkinen osuus jatkuu
Uhrin poika lähti, eikä toista todistajaa ole saatu tavoitettua.
Osa todistajiksi nimetyistä henkilöistä ovat jo ehtineet kuolla, joten heidän osuutensa luetaan nyt esitutkintapöytäkirjoista
Kello 9.24 Käsitellään salassapidettäviä asioita, yleisö poistuu
Kello 9.23 Poika: äidin päihteidenkäyttö lisääntyi miehen kanssa
Puolustuksen avustaja kysyy vielä kysymyksiä. Poika kertoo, että pääasiassa hän tapasi äitiään tämän miesystävän asunnossa.
Edelleen hän sanoo, että hänen äitinsä päihteiden käyttö lisääntyi "huomattavasti" tämän alkaessa seurustella kyseisen miehen kanssa.
"Pitkälti joo, huumekämppä", poika kuvailee puolustuksen kysyessä.
Kun poika on ollut asunnossa, niin päihteitä ei kuitenkaan käytetty alkoholia lukuunottamatta.
Kello 9.17 Minna Suominen asui vain muutaman kuukauden miesystävänsä kanssa
Pojan mukaan äitinsä ehti asua noin 4 kuukautta miesystävänsä kanssa. Poika kertoo, että muuton jälkeen äitinsä alkoi käyttämään enemmän päihteitä.
Poika kuvailee äitinsä miesystävää poissaolevaksi, flegmattiseksi fyysisesti ja henkisesti.
Poika kuuli isältään huhusta, että Minna Suominen olisi joutunut henkirikoksen uhriksi.
Miesystävä oli pojan mukaan pitkä, hänellä oli pitkät hiukset ja ohimotatuointi.
Poika ei myöskään muista, että olisi ikinä asunnossa nähnyt esimerkiksi teräasetta.
Kello 9.06 Uhrin poika äänessä
Ensimmäisenä äänessä on uhrin, eli Minna Suomisen, poika. Hän kertoo, että 2012 hän ei ollut kovin paljoakaan mukana äitinsä kanssa. Aiempana vuonna hän puhui puhelimitse äitinsä kanssa viikottain ja näki häntä kuukausittain.
Poika myös tapasi äitinsä miesystävän tämän asunnossa muutamaan otteeseen. Hän ei yöpynyt asunnossa ikinä. Poika kertoo, ettei havainnut mitään riitoja äitinsä ja tämän miesystävän kanssa.
Poika kertoo, että miesystävän kunto oli todella huono vuoden 2011 lopussa. "Kuolemansairas" hän kuvailee. Sairauden lisäksi päihteiden käyttö heikensi pojan mielestä miehen kuntoa.
Poika sanoo, että miesystävä ei olisi pystynyt mihinkään kuormittavan tai raskaan asian tekemiseen.
Viimeisen kerran kun poika näki äitiään, miesystävä ei ollut paikalla. Äitiinsä hän oli viimeisen kerran yhteydessä tammikuussa 2012.
Poika teki äidistään katoamisilmoituksen, kun ei ollut kuullut äidistään mitään.
Keväällä hänelle tuli ilmi isänsä kautta, että Minna Suominen olisi kuollut henkirikoksen uhrina.
MTV seuraa oikeudenkäyntiä tässä jutussa. Juttua päivitetään.
Tästä on kyse
Minna Suomisen tapaukseen liittyy useita erityispiirteitä.
Suomisen ystävä teki naisesta katoamisilmoituksen, ja Lounais-Suomen poliisi tutkikin Suomisen tapausta ensin katoamisena.
Viimeisen kerran Suomisen pankkikorttia käytettiin 28. tammikuuta, mutta poliisi ei ole kertonut kuka pankkikorttia on käyttänyt.
Suomisen miesystävä kuoli pian Suomisen katoamisen jälkeen.
Puoli vuotta katoamisen jälkeen poliisi alkoi tutkia tapahtunutta henkirikoksena.
Taposta syytetty nainen oli Suomisen katoamisen jälkeen vangittuna, mutta sittemmin vapautettiin. Poliisi alkoi tutkia tapausta uudestaan syksyllä 2023.