Melody Naghmeh Karvonen tarttui tavallisena kaupunkilaisena Joensuun rasismiongelmaan 1990-luvun puolivälissä – onnistuen tavoitteessaan yhteispelillä. Nyt hän on palkittu monikulttuurisuuden tuntija, joka seuraa huolestuneena poliitikkojen kovaa puhetta.
Pitkän uran monikulttuurisuuden asiantuntijana tehnyt espoolainen Melody Naghmeh Karvonen pitää hyvänä, että rasismista puhutaan nyt Suomessa. Hänen mielestään keskusteleminen on aina parempi vaihtoehto kuin olla vaiti.
Karvonen kuitenkin kehottaa tarkkailemaan, millä sävyllä ja asenteella keskustelua käydään, ja millaiset motiivit keskustelijoilla ovat.
– Mielestäni keskustelu on hyvin polarisoitunutta. Kokemusasiantuntijoiden eli rasismia kokeneiden ja sitä todistaneiden ihmisten ääni ei mielestäni kuulu riittävästi. Jos kärkevästi sanotaan, äänekkäiden ihmisten ääni kuuluu enemmän.
Iranilaislähtöinen Karvonen on tehnyt Pohjois-Karjalassa ja myöhemmin Etelä-Suomessa pitkän uran monikulttuurisuuden asiantuntijana. Hänet on palkittu vuosien varrella muun muassa poliisin hopeisella ansiomitalilla, presidentin äitienpäivämitalilla ja Vuoden 2003 ihmisoikeuspuurtajana.
Kebabin haju on väärä motiivi
Uuden kyselytutkimuksen mukaan yllättävän matala osuus suomalaisista katsoo suopeasti lähelleen muista EU-maista saapuvia työntekijöitä.
Työntekijä kun voi olla vaikka Ruotsista tai Saksasta. Hieman yli puolet suomalaisista olisi valmis ottamaan nykyistä enemmän vastaan ulkomaalaisia työntekijöitä muista EU-maista omaan kotikuntaan tai lähialueelle, selviää .

