Projektissa tähdättiin Suomen kansanterveyden parantamiseen vähentämällä ihmisten tupakointia sekä voin ja suolan käyttöä.
Suomen kansanterveyden edistämiseen pyrkinyt Pohjois-Karjala-projekti lisäsi suomalaisten terveitä elinvuosia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
1970-luvun alussa aloitetulla mittavalla hankkeella pyrittiin muuttamaan suomalaisten elintapoja pysyvästi terveellisemmiksi. Projektin aloittamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.
Projektia aikoinaan johtanut professori Pekka Puska sanoo, että projekti saavutti tavoitteensa jopa yli odotusten.
– Vaikka projektin käynnistyessä uskoin muutoksiin, en voinut kuvitella, että muutos voisi kroonisten kansantautien kohdalla muutaman vuosikymmenen jälkeen olla näin suuri, Puska sanoo projektia koskevassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotteessa.
– Merkittävin muutos tapahtui elintavoissa, ravinnon laadussa ja tupakoinnissa, jotka muuttuivat projektin tavoitteiden mukaan todella paljon.
Mitkä tekijät altistavat perussairauksille? Juttu jatkuu videon alla.
2:10Videolla kerrotaan, millaiset tekijät altistavat tyypin 2 diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille sekä keuhkosairauksille, joiden tiedetään myös lisäävän koronariskejä.
Projekti aloitettiin tilanteessa, jossa Suomen kansanterveys oli aallonpohjassa. THL:n mukaan miesten sydäntautikuolleisuus oli tuolloin suurinta maailmassa. Nuoria miehiä ylipäätään kuoli paljon, ja miesten elinajanodote oli alle 65 vuotta. Erityisen synkkä tilanne oli Pohjois-Karjalassa, mistä projekti sai nimensä.
