Oikeistoaktivisti Charlie Kirkin ampumisesta epäilty on saatu kiinni.
Laitaoikeistoaktivisti Charlie Kirkin ampujaksi epäilty mies on saatu kiinni.
– Me saimme hänet, sanoi Utahin kuvernööri, republikaanien Spencer Cox juuri alkaneessa tiedotustilaisuudessa.
Kiinniotettu epäilty on nimeltään Tyler Robinson, 22. Hän on tällä hetkellä viranomaisten hallussa.
Kuvernööri Cox kertoo Tyler Robinsonin perheenjäsenten luovuttaneen hänet viranomaisille.
Coxin jälkeen medialle puhuva FBI:n pääjohtaja Kash Patel kertoo, että epäilty otettiin kiinni viime yönä.
Coxin mukaan Robinson olisi tunnustanut teon perheystävälleen, tai "antanut ymmärtää, että on on murhaaja". Kyseinen perheystävä oli ottanut yhteyttä Washington Countyn sheriffin toimistoon, ja tapaus oli alkanut selvitä.
Tutkijoiden yöllä haastattelema perheenjäsen kertoi, että Robinson oli tullut poliittisemmaksi viime aikoina ja puhunut halveksivasti Kirkistä. Robinsonilla ei ole aiempia rikostuomioita, kertoo uutiskanava CNN.
Cox kertoo medialle useista todisteista, jotka puhuvat sen puolesta, että Robinson on ampuja. Robinson oli esimerkiksi kirjoittanut viestejä nettipalvelu Discordiin, jossa kertoi kivääristä ja luotien kaivertamisesta.
Cox vahvistaa tiedot, joiden mukaan tutkijat ovat löytäneet pulttilukkoisen kiväärin lisäksi ammuksia, joihin oli tehty kaiverruksia. Hänen mukaansa niiden hylsyihin oli kaiverrettu seuraavanlaisia viestejä: "Hei, fasisti, ota kiinni! ja Mitä tämä on".
Viranomaisilla ei ole tällä hetkellä tietoa, joka johtaisi lisäkiinniottoihin. Patelin mukaan todisteiden tutkinta jatkuu.


