Lentotilanne Lähi-idässä on erittäin vaikea tällä hetkellä, toteaa Finnair.
Ulkoministeriön mukaan useita suomalaisia on päässyt lähtemään Lähi-idästä viimeisen vuorokauden aikana. Konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo viestipalvelu X:ssä, että kaupalliset lennot lisääntyvät alueella vähitellen.
Tannerin mukaan Arabiemiraattien Dubaista on määrä lähteä tänään reilut 70 lentoa, joista 11 suuntautuu Eurooppaan. Tanner sanoo, että osa lennoista lennetään poikkeuksellisesti suurilla Airbusin A380-koneilla.
Abu Dhabista taas on suunniteltu lähtevän tänään 14 lentoa, Tanner kirjoittaa. Tannerin mukaan maarajat Omaniin ja Saudi-Arabiaan ovat auki.
Tämä Finnairin tilanteesta tiedetään
Lentoyhtiö Finnair on aiemmin kertonut keskeyttäneensä Dubain ja Dohan lentonsa maaliskuun lopulle asti. Tilanne on kuitenkin erittäin vaikea, sillä alueelle ei voi tällä hetkellä turvallisesti lentää.
Finnair kartoittaa mahdollisuuksia saada asiakkaitaan kotiin Dubaista ja Dohasta, mutta alueen ilmatilassa ei ole turvallista lentää, lentoyhtiö kertoo tänään lähettämässään tiedotteessa.
– Me emme tee kompromisseja lentoturvallisuudessa. Esimerkiksi eilen Dubaihin pyrkiviä Lähi-idän lentoyhtiöiden lentoja käännytettiin pois ohjushyökkäyksen vuoksi, sanoo Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt.
– Ymmärrämme hyvin, että tilanne on todella raskas kohteessa oleville asiakkaillemme ja heidän läheisilleen, ja työskentelemme koko ajan löytääksemme turvallisen ratkaisun asiakkaidemme saamiseksi pois alueelta.
