Ravintoloissa ympäri maailman pohditaan nyt erilaisia keinoja selviytyä kriisin yli ja sen jälkeen. Monissa englantilaisravintoloissa on päätetty ottaa käyttöön ruokien ennakkomaksaminen, kertoo muun muassa uutiskanava Fox.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla on aiemmin kerrottu useaa otteeseen ravintola-alan haastavasta tilanteesta koronapandemian keskellä. Muun muassa Suomen palkituin sommelier ja useassa helsinkiläisravintolassa osakkaana oleva Samuil Angelov vieraili maaliskuun alussa MTV:n Uutisaamussa kertomassa alan tunnelmista vaikeassa tilanteessa. Kantaa hankalaan tilanteeseen on ottanut kovasanaisesti myös keittiömestari Hans Välimäki.
Ravintoloiden tilanne on vaikea myös muualla maailmassa. Monissa maissa on koronarajoitusten vuoksi suljettu ravintoloita jopa kuukausien ajaksi. Vaikean tilanteen vuoksi ravintolat eivät nyt kerta kaikkiaan enää kestä niin sanottuja no show -asiakkaita, kertoo uutiskanava Fox. No show -asiakkailla tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat tehneet pöytävarauksen, mutta eivät syystä tai toisesta ilmesty paikalle, eivätkä edes peru varaustaan.
Lue myös: Keittiöpäällikkö Tomin vuodatus "ravintolan pahimmista asiakkaista" voi koskettaa sinuakin – karu ilmiö tuttu myös Suomesta: "Käytöksenne on häpeällistä"
Tapa ehkäistä haamuasiakkaita yleistyy: Maksa ravintolalasku ennakkoon
Briteissä ravintolat saavat avata ovensa ulkona syömiselle 12. huhtikuuta ja sisällä syömiselle näillä näkymin 17. toukokuuta.
Brittilehti The Sunin mukaan moni suosittu ravintola on jo lähes täyteen buukattu koko kesän ajaksi. Ravintoloiden omistajat ovat kuitenkin huolissaan siitä, että ihmiset ovat nyt varailleet innoissaan pöytiä eri ravintoloista, mutta tehneet mahdollisesti tuplabuukkauksia, ja jättävät menemästä paikalle.

