Kelan käsittelyn tulee perustua asiakkaan ilmoittamiin tietoihin.
"Ilmoita, mitä tuloja sinulla on". Kysymys on tuttu monista Kelan lomakkeista.
Tukea haettaessa Kela voi tiedustella, millaisia etuuksia henkilö saa, tai onko tällä tuloja. Kysymys voi tuntua nurinkuriselta, jos kyseiset tulot ovat Kelan maksamia etuuksia.
Kysymykselle kuitenkin on syynsä, kertoo johtava asiantuntija Petri Lemettinen.
– Kelan etuuksia voi saada vain hakemalla etuutta. Hakemiseen sisältyy se, että hakijan tulee itse kertoa tuloistaan ja elämäntilanteestaan.
– Hakemuksessa asiakkaalta kysytään vain sellaisia tietoja, joilla on vaikutus asian käsittelyyn, Lemettinen sanoo.
Lue myös: Valuiko hedelmöityshoitojen Kela-korvaus hintoihin? Terveysjätti kiistää
Ajatus kysymyksen taustalla on, että vain ihminen itse tietää omasta tilanteestaan tarpeeksi. Kelan käsittelyn pitää perustua asiakkaan ilmoittamiin tietoihin.
– Se, että asiakaan on itse kerrottava olosuhteistaan, synnyttää asianosaissuhteen, joka mahdollistaa päätöksen antamisen tai liikaa maksetun etuuden takaisinperimisen, Lemettinen sanoo.
Esimerkiksi opintotukihakemuksessa kysytään, saako hakija opiskeluaikana muuta etuutta, ja ohjeistetaan vastaamaan "en", mikäli hän saa ainoastaan yleistä asumistukea ja/tai lapsilisää.
– Hakijalta ei luonnollisesti ilman erityistä syytä edellytetä sellaisia erillisiä todistuksia tai selvityksiä, jotka Kela saa rekistereistään. Asiakas hyötyy rekistereiden olemassa olosta sillä tavoin, että tulojen määristä ei tarvitse esittää erillisiä liitteitä.

